mardi 27 octobre 2020

Sensuuri pahenee

Vähän yli viikko sitten tuli yhtäkkiä Facebookissa vastaan lista YouTube-kanavista, jotka oli juuri poistettu. Useampi niistä oli seuraamiani kanavia, ja joukossa oli lempparini Edge of Wonder! Jolla oli en nyt muista kuinka paljon tilaajia mutta paljon.

Muutamaa päivää myöhemmin sain 8 sähköpostiviestiä YouTubelta, yhden jokaista poistettua videota kohti. Kyse oli Tuntemamme maailman loppu -dokkarin osista. Lopulta YT poisti jopa videon, jossa kerron vain että osa mikälie löytyy BitChutesta! Käsittämätöntä. Latasin pikapikaa koko videosarjan BitChuteen VapauduMatrixista-kanavalleni. Nyt en pysty julkaisemaan mitään YouTubessa - jos ymmärrän oikein - kolmeen kuukauteen. 

Täytyy myöntää etten ole viime aikoina ehtinyt tekstittää oikein mitään; muutin elokuussa Espanjaan erääseen ekopaikkaan ja olen uhrannut kaiken aikani kyseiselle projektille ja muulle paikan päällä tapahtuvalle. Haluaisin kuitenkin jatkaa tekstittämistä ja mahdollisesti tehdä myös omia videoita, olisi pari ideaa. Joten voi olla että joko julkaisen ne BitChutessa tai luon uuden YouTube-kanavan, katsotaan nyt. Voi olla että saan itsekin potkut YouTubesta ennemmin tai myöhemmin, pitäisi olla varovaisempi sen suhteen, mitä siellä julkaisen. Suosittelen joka tapauksessa liittymään BitChuteen ja tilaamaan kanavani siellä tai jos olet jollain muulla vaihtoehtoisella sensuurivapaalla videosaitilla, kerro siitä kommenteissa!