mardi 31 décembre 2019

Edge of Wonder haastattelee Google-ilmiantajaa Zach Vorhiesia, Osa 1

Näin uuden vuoden kunniaksi tekstitin loppuun ja laitoin nettiin videon, jossa Edge of Wonderin pojat Ben ja Rob haastattelevat Google-sisäpiiriläistä Zach Vorhiesia. Tärkeää infoa tiiviissä paketissa! Luin vuosia sitten Siva Vaidhyanathanin kirjan Googlization of Everything (And Why We Should Worry) jossa puhuttiin Googlen monopolin vaaroista. Tämän Vorhiesin haastattelun jälkeen on selvää, ettei Vaidhyanathanin huoli ollut aiheeton. Vorhies puhuu mm. siitä, miten media vääristelee todellisuutta, Googlen osallisuudesta presidentinvaaleihin ja reaktiosta Trumpin voittoon, "valeuutisten" sensuroinnista, covfefe-episodista, Aschin viivakokeesta ja feikki-konsensus -efektistä.

Tekstitän toisen osan kunhan kerkeän!

mardi 10 décembre 2019

Mark Passio, Luonnollisen lain seminaari osa 1

Valmista tuli! Latasin juuri YouTubeen Mark Passion Luonnollisen lain seminaarin ensimmäisen osan suomenkielisillä tekstityksillä.
Voin sanoa että Passiolla on tapana tehdä asiat erittäin selväksi toistamalla saman asian useampaan kertaan mutta ne joilla on taipumusta kärsimättömyyteen, koettakaa jaksaa katsoa loppuun asti, sisältö on kyllä sen arvoista. Puheenaiheina mm. okkultismi (salatieto), totuuden käsite, New Age -huijaus, solipsismi, miksi elämme ns. vankilaplaneetalla, ja tietysti mikä on Luonnollinen laki.

Palaan Passion materiaaliin varmasti vielä mutta seuraavaksi listalla on tosiaan yksi Edge of Wonderin video.

vendredi 6 décembre 2019

Mikä Matrix?

Blogiin nimeen liittyen olisi ehkä hyvä vähän puhua aiheesta Matrix. Tämä artikkeli ei nyt yritäkään olla mikään erityisen kattava tietopaketti aiheesta vaan ennemminkin johdanto. 

Suosittelen ehdottomasti Matrix-trilogian katsomista ja erityisesti Mark Passion analyysiä niistä. Ehkä jonain päivänä saan senkin tekstitettyä.
Tietoinen läsnäolo -blogissa oli myös ihan mielenkiintoinen juttu Matrixista.

Jos katsotte tämän blogin linkkilistaa, huomaatte että siellä on linkki mm. Sortez de la matrice, la chaine de Vahine -nimiseen YouTube-kanavaan. Suosittelen myös Claude Traksin kirjaa Pour se libérer de la matrice. Näissä sana "matrice" on siis matrix ranskaksi. Suomenkielinen versio olisi oikeastaan "matriisi". Joka tapauksessa en siis ole ainoa joka puhuu tästä konseptista. Idea on siis se että olemme Matrix-elokuvien tapaan loukussa keinotekoisessa matriisissa, illusorisessa maailmassa.

Toisaalta erityisesti Gregg Braden puhuu jumalallisesta matriisista (The Divine Matrix): eräänlaisesta energiaverkostosta, joka yhdistää meidät kaikki, joka on kaiken aineellisen matriisi ja vaikuttaa kaikkeen mikä tapahtuu. Tämä ei ehkä aukea ihan ensi silmäyksellä, paras olisi katsoa Bradenin luento aiheesta, esimerkiksi tämä. Tekstityslistalla myös... Joka tapauksessa tämä jumalallinen matriisi on ihan toista kuin keinotekoinen matriisi, joka pitää meidät illuusion vankeina.

Keinotekoisessa matriisissa ihmiset ovat kuin unessa tai hypnoosin alaisina. He kuvittelevat että kaikki on ihan normaalia maailmassa, ja uskovat sokeasti valtamedian ja erilaisten auktoriteettihahmojen (poliitikot, lääkärit, tieteentekijät, asiantuntijat...) sanoman. Kun taas totuus on se, että kaikki on valhetta ja päälaellaan: lääkärit nettoavat ihmisten sairaudella, ylläpitävät ja ruokkivat sairautta; poliisi harjoittaa väkivaltaa viattomia vastaan; ruoka, jonka pitäisi ravita meitä, tekee meidät sairaiksi; media syytää valheita oikean tiedottamisen sijaan, jne. Kun on kerran nielaissut punaisen pillerin, kulissit romahtavat eikä paluuta "autuaaseen" tietämättömyyteen ole. Itselleni punaista pilleriä edusti ehkä ennen kaikkea elokuva Zeitgeist. Sen vastapainoksi kannattaa katsoa Thrive, ettei masennu ihan totaalisesti. Yksi hyvä suomut silmiltä pudottava fiktioelokuva on They Live.

Kumpi on sinun valintasi?

Obamaspekulointia

Edge of Wonderin Ben ja Rob kertoi viime joulukuun ensimmäisessä livevideossaan väittämästä, jonka mukaan Barack Obama olisi homo ja Michelle Obama transseksuaali. Väittämän tukena on koomikon, näyttelijän ja televisiopersoonan Joan Riversin muutaman vuoden takainen lausahdus CNN:n haastattelussa, jossa häneltä kysytään uskooko hän että Yhdysvalloissa nähdään vielä homoseksuaalinen presidentti. Rivers vastaa että meillä on se jo, Obama on homo ja Michelle on transseksuaali, "kaikkihan me se tiedetään". Saa nähdä sensuroidaanko kyseinen klippi pian ulos YouTubesta, sen löytäminen alkaa jo käydä hankalammaksi mutta tässä se vielä on: https://www.youtube.com/watch?v=KxLOmJmA9G0
 Nythän valtamedia otsikoi asian niin että Rivers vitsaili, mutta moni on sitä mieltä ettei näyttelijä näytä siltä etteikö olisi tosissaan. Rivers kuoli pari viikkoa lausahduksen jälkeen.

Toinen väittämää tukeva video on klippi, jossa Michelle tanssii Ellen Degeneresin ohjelmassa, ja Michellen housuissa näkyy tanssintuoksinnassa epäilyttävää liikettä. https://www.youtube.com/watch?v=UZO5q0B5wfw&t=301s
Ilmeisesti Michellestä ei myöskään löydy ainuttakaan raskauskuvaa, ja Obama on kutsunut vaimoaan vahingossa useamman kerran Michaeliksi haastattelussa. Tässä vielä klippi siitä ja pari epäilyttävää kuvaa: https://www.youtube.com/watch?v=cDXM-ZQwtRM
Asiaa puidaan myös esimerkiksi tässä Freedom Outpostin artikkelissa.

En nyt ota mitenkään kategorisesti kantaa väittämän puolesta enkä vastaan, mutta kyllä tämä materiaali herättää kysymyksiä.

LHDSR - Aika herätä

Löysin yhtenä päivänä mainion YouTube-kanavan (löytyy myös ainakin SolidTubesta) nimeltä LHDSR - L'heure de se réveiller eli suomeksi Aika herätä. Mark Passion tapaan se valottaa kulissien takana tapahtuvia asioita kuten mielenohjailua, satanismia, pedofiliaa jne. Videot ovat hyvin viimeisteltyjä ja vaivalla tehtyjä, viihdyttäviä synkästä viestistä huolimatta. Olen tekstittänyt suomeksi kaksi ensimmäistä osaa kanavan Opi näkemään -sarjasta, jossa autetaan katsojaa ymmärtämään miten esimerkiksi monissa musiikkivideoissa käytetään tiettyjä symboleita ja miten artistit ovat usein pelkkiä sätkynukkeja joilla ei ole paljon sanottavaa omassa elämässään sen jälkeen kun puumerkki on sopimuksessa. Toisessa osassa valotetaan erityisesti MK Ultra -mielenohjailun historiaa.
Katso tarvittaessa videot suoraan YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=4gZEEIXoj6E
https://www.youtube.com/watch?v=CTNzYQHS6Fs&t=612s

Sarjan kolmas osa julkaistiin äskettäin mutta tällä hetkellä työn alla on Mark Passion Luonnollinen laki -seminaarin ensimmäinen osa, jonka jälkeen ajattelin tekstittää tärkeän Googlevideon Edge of Wonder -kanavalta. Työtä riittää, haluaisin suomentaa myös koulutukseen muun muassa liittyvää asiaa.

Paljon on meneillään tällä hetkellä, useimmat on varmaan enemmän tai vähemmän kartalla Epstein-skandaalista, ja niin kuin LHDSR osoittaa videoissaan, satanistiset ja okkultistiset symbolit on ihan meidän nenän edessä, jos me vaan avataan silmät, ja tietoa löytyy netistä helposti, kaikki tulee aina vain enemmän näkyviin. "Salaliittoteorioiden" leviämisen huomaa myös siitä että sana itsessään on pinnalla ja esim. Edge of Wonder kertoi tuoreesta amerikkalaismedian artikkelista, jossa neuvottiin miten hoitaa tilanne jos joku perheenjäsen tai sukulainen alkaa puhua salaliittoteorioista joulupöydässä. Toisaalta myös sensuuri on erityisesti YouTubessa ollut huimassa nousussa. On selvää että suurin osa ihmisistä sivuuttaa nämä jutut edelleen pilkallisella naurahduksella mutta ehkäpä vähitellen vaaka alkaa kallistua. Jotta se tapahtuisi, on tärkeää että ne, jotka tietävät asioista saavat äänensä kuuluviin. Nimittäin eliitin päämäärä on saada aikaan keinotekoinen konsensus (mm. sensuurin avulla), jotta vaikuttaisi siltä että "kukaan" (ainakaan kukaan "normaali") ei usko salaliittoteorioihin, jolloin ryhmäpaine pitää ihmiset normissa, kun taas heti kun pienikin määrä normista poikkeavia ääniä on esillä, ihmiset miettivät toiseen kertaan kantaansa.

Jos siis näette nämä videot ja tämän blogin huomionarvoisina, jakakaa niitä mahdollisimman laajasti.

Esittelyssä Mark Passio

Tässä aivan ensimmäisessä artikkelissa haluaisin esitellä henkilön, joka omalta osaltaan auttoi ravistelemaan minut hereille. Kyseessä on Mark Passio. Aloitin muistaakseni 9 tunnin pituisella seminaarilla Luonnollisesta laista (Natural Law). Kyseisen seminaarin tekstittäminen suomeksi on minulla tällä hetkellä työn alla.

Passio, joka on entinen satanisti, paljastaa mitä maailmassa oikeasti tapahtuu ilman turhaa sanahelinää tai kaunistelua. Välillä Passio tuntuu liiankin pessimistiseltä mutta kuka tietää, joka tapauksessa hän on ihailtavan sitoutunut tuomaan totuutta julki julkisten luentojen, YouTube-videoiden ja What On Eath Is Happening -radio-ohjelmansa kautta. Hän lähettää myös 1tb materiaalia itsensä sivistämiseen kenelle tahansa joka postittaa hänelle oikean kokoisen ulkoisen kovalevyn, vain oman omantunnon mukaista lahjoitusta vastaan. Ja yksi Passion teeseistä onkin että ihmisten on opiskeltava ja luettava ja sivistettävä itseään ja olen kyllä ihan samaa mieltä. Ihan liian moni saa vain pinnallista ja usein valheellista tietoa valtamediasta, tuhlaa aikaansa typerään viihteeseen joka manipuloi ja harhauttaa huomion tärkeistä asioista, eikä koskaan kunnolla sukella tiedon lähteeseen.
Passion puheenaiheita (käännös hänen WOEIH-nettisivultaan): 

•  Meidän oman tietoisuutemme osat
•  Kuinka tunnistaa totuus ja valhe
•  Tunnepolariteetit, joita koemme elämässämme
•  Ero taikuuden ja noituuden välillä (magic/sorcery)
•  Miltä terve tai tuhoisa maailmankuva näyttää
•  Hyvän ja pahan perusluonne
•  Ihmislajin kollektiivisesti kohtaaman ongelman perusluonne
•  Pimeän okkultismin voimat jotka vaikuttavat elämässämme
•  Monimuotoiset menetelmät, joilla ihmisten tietoisuutta manipuloidaan päivittäin
•  Manipuloijien piilo-agenda
•  Mikä on Luonnon laki (
Natural Law) ja miten se eroaa ihmisen laista
•  Mitä itsemääräämisoikeus ja anarkia todella tarkoittavat 

 
Haluan nyt itsekin omalta osaltani palvella totuutta ja levittää tietoa joka helposti jää sensuurin ja valtamedian jalkoihin, ja tuoda myös tietoa ihmisten saataville tekstittämisen kautta.

Mark Passion nettisivu: www.whatonearthishappening.com
YouTube: Mark Passio